Finland

Kumpuniitty Oy säästää aikaa ja rahaa ParkMan-yritystilillä

Kirjoittanut ParkMan tiimi | 20. elokuuta 2024 klo 5.29.58

Kumpuniitty Oy on vuonna 2001 perustettu yksityisiä lastensuojelupalveluja tarjoava yritys. Toiminta keskittyy lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukemiseen ja turvaamiseen silloin, kun heidät on päätetty sijoittaa asumaan kodin ulkopuolelle joko avohuollon tukitoimena tai huostaanotettuina. Kumpuniityn arkea ohjaavia perusarvoja ovat kohtaaminen, kunnioitus ja kannustus. Merkityksellistä työtä tekevälle yritykselle asiakkaiden ja työntekijöiden hyvinvointi on erityisen tärkeää. Kumpuniityn toimintaan voi tutustua tarkemmin heidän verkkosivuillaan

 

Asiakkaat elävät arkeaan lastenkodeissa Ylöjärvellä sekä Nokialla, joten toiminta on hyvin kodinomaista. Lapsilla ja nuorilla on paljon menoja, joihin Kumpuniityn työntekijät kuskaavat heitä autoilla. Tämän myötä myös tarve maksullisen pysäköinnin sujuvoittamiselle nousi esiin. "Pysäköintien maksaminen ja kuittien säilyttäminen sekä toimittaminen kirjanpitoon koettiin hankalaksi, joten halusimme ottaa ParkManin käyttöön" Kumpuniityn ParkMan-yritystilin pääkäyttäjä taustoittaa yhteistyön aloittamista.

Sovellus on otettukin jo käyttöön heidän jokaisessa lastenkodissaan, joten koko yrityksen pysäköinnit hoidetaan nykyään ParkManin kautta. Tyytyväistä palautetta on kuulunut paitsi sujuvasta käyttöönotosta myös arjen sujuvoitumisesta. Työntekijöiden on helppo käynnistää pysäköinti sovelluksella, minkä jälkeen heidän ei tarvitse enää huolehtia kirjanpidosta toimittamalla kuitteja eteenpäin. Tämä säästää paitsi aikaa ja rahaa, antaa työntekijöiden keskittyä pysäköintiä tärkeämpiin asioihin: "Nyt saamme myös kuitit pysäköinneistä suoraan kirjanpitoon, joten kuittienkaan perään ei tarvitse enää kysellä", toteaa Kumpuniityn yritystilin pääkäyttäjä.

Kysyttäessä suosittelisiko Kumpuniitty ParkMania muille maksullisen pysäköinnin ja kuittien kanssa painiville yrityksille, vastaus yhteyshenkilöltä oli innostunut: "Suosittelisimme ehdottomasti. ParkManin käyttö säästää kaikkien työaikaa ja helpottaa arjen toimintojamme. Yhteistyö on sujunut hyvin, ja palvelu on ollut ystävällistä ja asiantuntevaa". 

Aiheuttaako parkkikuittien kanssa sählääminen teidänkin yrityksellenne ylimääräistä työtä? Olisiko aika kilpailuttaa tämänhetkinen yrityspysäköintinne palveluntarjoaja? Tutustu kotimaisen ParkManin yritystiliin verkkosivuillamme ja pyydä rohkeasti tarjousta!